perjantai 25. helmikuuta 2011

Ruma ankanpoikanen.

Mä näin aikoinani peilissä todella ruman tytön. En kestänyt katsella sitä, näin vain virheitä joka puolella sen kehoa ja kasvoja. Sillä oli maailman isoin nenä, hirveät hampaat, jykevä leuka, pömppömaha, lättäperse ja ties mitä kaikkea kuvottavuuksia. Se oli ruma, niin ruma, että tuntemattomatkin sanoivat sen ääneen ohi kävellessään. Se tosissaan kuvitteli, että nenäleikkaus olisi hänen ainoa pelastuksensa tulla jonain päivänä hyväksytyksi toisten silmissä. Se löysi meikit ja opetteli käyttämään niitä, eikä pystynyt enää sen jälkeen olemaan ihmisten ilmoilla ilman ehostusta. Sen itseluottamus oli kiinni niistä.
Ajan kanssa maisema vaihtui ja ympärillä pyörineet ilkeät korppikotkat katosivat. Se ruma ankanpoikanen alkoi viihtyä nahoissaan ja hyväksyä itsensä kun kerta muutkin tekivät niin. Sen arvo ei ollut enää mitattavissa ulkonäöllisten asioiden kautta, vaan se mitä löytyi sisältä oli paljon merkityksellisempää. Yhtäkkiä ne asiat, jotka olivat ennen olleet piilossa ulkokuoren alla alkoivat pikkuhiljaa puskea näkyviin, ja ankanpoikanenkin löysi hyviä puolia itsestään. Sille piti vain antaa mahdollisuus, jotta se voisi kokeilla siipiään ja tuntea olonsa vapaaksi.

Kauneus on kaksipiippuista. Sitä ihannoidaan ja arvostetaan ehkä jopa enemmän kuin älykkyyttä. Kauniit ihmiset saavat helposti sen mitä haluavat, heidät huomioidaan ja heitä palvotaan. Kauniita ihmisiä seurataan, matkitaan, kadehditaan ja hullua kyllä, heillä on valtaa. Kauniit ihmiset ovat suosiossa ja heidän paikkaansa havitellaan, he huokuvat itsevarmuutta ja menestystä. Kauniit ihmiset ovat asettaneet standardit, joihin muut vertaavat itseään ja tuntevat huonommuutta, jos eivät yllä samalle tasolle.
"Haluatko Kylien herkkupepun, liity kuntosalin jäseneksi! Hanki silarit ja ole kuin Scarlett! Näillä tuotteilla teet itsestäsi uuden JLon!" Ja niin kauneudella lyödään rahoiksi. Meille sanotaan ja osoitetaan mikä on kaunista ja mikä ei, ja sitä on tavoiteltava hinnalla millä hyvänsä.
Mutta mitä kauneus oikeasti on? Minulle todellinen kauneus ei näyttäydy perinteisten kauneusihanteiden muodossa esteettisenä ja symmetrisenä täydellisyytenä. Ihminen voi olla ulkonäöllisesti henkeäsalpaavan kaunis sen perinteisessä merkityksessä, mutta se ei välttämättä tee hänestä kuitenkaan oikeasti kaunista. Jos kyseinen henkilö on muuten äärimmäisen pinnallinen, ylimielinen, ilkeä, tuomitseva tai yleisesti ottaen täysi kusipää, se tekee hänestä ruman. Oli sitten kuinka säihkyvät silmät tai iskunkestävät vatsalihakset, jos sisältä löytyy vain mätää, se tekee ihmisestä vastenmielisen.

"This is how I look without makeup
And with no bra my ninny's sag down low
My hair ain't never hung down to my shoulders
And it might not grow
Ya' never know

But I'm clever when I bust a rhyme
I'm cleva always on ya' mind
She's cleva and I really wanna grow
But why come you're the last to know"

Persoonallisuus on kaunista. Haavoittuvaisuus on kaunista. Epätäydellisyys, rehellisyys, hyvä sydän on kaunista. Se, että on sinut itsensä kanssa heikkouksistaan huolimatta, se on myös kaunista. Sen sijaan, että meille asetetaan paineita olla jonkin näköisiä tai kokoisia, meidän pitäisi ymmärtää kauneuden olevan jo valmiiksi meissä itsessämme ja jokaiselle on annettava mahdollisuus sen löytämiseen. Ja mikään ei voisi olla parempi lahja toiselle kuin antaa hänen olla juuri sellainen kuin on virheineen kaikkineen. Jos ihmiset osaisivat ottaa toisensa vastaan ilman ennakkoluuloja ja pinnallisia vaatimuksia, vältyttäisiin hyvin paljolta pahalta ololta, masennukselta ja itseinholta.Vanhan tutun sadun ruma ankanpoikanen loi vääristyneen kuvan itsestään toisten puheiden ja pilkan takia, eikä pitänyt itseään minkään arvoisena. Ja niitä tosielämän ankanpoikasia on maailma pullollaan, minä mukaanluekien, odottamassa epätoivoisesti, että jonain päivänä joku todella näkisi heidät.
Minun onnekseni löysin itselleni oikean paikan, jota ympäröi hyvät ihmiset. Ja he tekivät minusta tietämättään monen vuoden näkymättömyyden jälkeen taas näkyvän ihmisen. Ei minusta ihan sitä sadun heimaisevaa joutsenta tullut, mutta mukiinmenevä sinisorsa ainakin. Ja niin itsetuntoni uudelleen rakentuminen sai ensiaskeleensa.
Elämä on paljon helpompaa kun myöntää itselleen olevansa keskinkertainen. Se ei ole lainkaan huono juttu, vaan realistisempaa kuin täydellisyys. Ja sen hyväksyminen vie turhat paineet sekä täydellisyyden tavoittelun mennessään, ja auttaa elämään tässä hetkessä niiden puitteiden kanssa, jotka sinulle on suotu. Suuren esikuvani Erykah Badun sanoin:"I'm good enough." Kyllä, tarpeeksi hyvä ja se riittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti